Elämäni kevät kuin sulaa hulluutta
Kuljen aamutaivaan alla
Silmät sokeina, jalat rakoilla ja
Sydän hakkaa kahtasataa
Oli pakko - vaihdoin suuntaa
Palaan polkuni jälkiä, nyt on kiire
Päivä nousee sittenkin...
Nyt tiedän mitä sanoa
Mieleni maisemassa ainoat maamerkit
Ovat jättämäni syvät arvet
Juoksen ja koetan suunnata kotiin
Mutta kuljen ristiin, eksynyt poika
Sulavat tunteet jäätyvät jälleen,
Pahoja sanoja ja askel painaa
Mustavalkoiseen maailmaan
Tahdon kuitenkin palata ja huutaa
VIHAAN SINUA IHMINEN
JÄLJITIN SEN, JÄLJITIN SEN KADONNEEN LAUSEEN
VIHAAN SINUA IHMINEN
KADONNEET KOLME SANAA, OLIKIN
JO AIKA VAIHTAA SUUNTAA
VIHAAN SINUA IHMINEN
EI MINULTA MITÄÄN PUUTU
NÄILLÄ MENNÄÄN, EI MIKÄÄN
MUUTU
VIHAAN SINUA IHMINEN
KADONNEET KOLME SANAA, EN AIO
ENÄÄ VAIHTAA SUUNTAA
Takalukossa on ovi,
Kynnys on ylitetty viimeistä kertaa
Menneen talven lumia kaikki,
Hiljaa haihtuneet taivaan tuuliin
Päivä kääntyy ehtoon puoleen,
Minä käännyn selin ja isken tulta koska
Jalkoja vieläkin paleltaa... mutta ei kauaa
Ei askeltakaan, ei sanoja
En löydä enää tarvetta karata
Jos totuus ei pala tulessakaan
Oli paluuni oikein ja puhe turha
